Moraali

Vuoden 2013 Vanhan kirjallisuuden päivien teemaksi oli valittu moraali.  Tapahtumassa pohdittiin sekä moraalia kirjallisuudessa että kirjallisuutta ja moraalia. Aiheeseen otettiin jo torstaina varaslähtö Suomalaisen kirjan museossa Pukstaavissa jossa tohtori Ville Lähde, toimittaja Seppo Roth ja ohjaaja Timo Vuorensola keskustelivat Jussi Lähteen johtamassa paneelissa J. R. R. Tolkienin moraalista. Tilaisuus täytti Pukstaavin salin ääriään myöten ja yleisö osallistui keskusteluun vilkkaasti.

Viralliset avajaiset järjestettiin totuttuun tapaan perjantaina. Yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Jukka Sarjalan poismenon vuoksi avaussanat lausui varapuheenjohtaja Mikko Lahtinen, jonka jälkeen Kirsti Mäkinen piti koskettavan muistopuheen Sarjalalle. Perinteisen avausesitelmän, löytöjäni vanhasta kirjallisuudesta, piti tällä kertaa arkkipiispa Kari Mäkinen, joka on aikaisemminkin puhunut Vanhan kirjallisuuden päivillä. Arkkipiispa Mäkinen käsitteli puheessaan suhdettaan vanhoihin kirjoihin lähinnä sellaisten kirjojen kautta, jotka hän oli perinyt ja joihin hänellä on erityinen suhde oman sukunsa kautta. Kirjoja olikin laidasta laitaan, aina vanhasta raamatusta Nick Carter -dekkareihin. Arkkipiispa totesi kaikkien kirjojen olevan aineksia siinä henkisessä maailmassa, jossa moraalinen ja katsomuksellinen keskustelu käydään. Puheitten ohella avajaistilaisuudessa suoritettiin totuttuun tapaan myös palkitsemisia. Vuoden kirjatoukaksi nimettiin asianajaja Kari Hämeen-Anttila. Hämeen-Anttila on ansioitunut antikvariaattien pitkäaikaisena asiakkaana ja on muun muassa ollut laatimassa vanhan kirjallisuuden hintaopasta. Hämeen-Anttilan mukaan antikvariaatit pelastavat kulttuurin pimeällä kvartaalitalousajalla, jolloin kirjat kiertävät kaupoissa pikavauhtia. Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämä lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö ojennettiin biologi Iiris Kalliolalle, ansioituneelle lasten ja nuorten luontokirjojen tekijälle. Warelius-palkinnot oli tänä vuonna jaettu jo toukokuussa. Avajaistilaisuuden päätti Seela Sella puhumalla taiteilijan moraalista. Hänen tulkintansa Trigorinin monologista oli huikea.

Moraalia käsiteltiin perjantaina kahdessa tilaisuudessa. Filosofisen aikakauslehden niin & näin järjestämässä paneelissa ”Etiikan työkaluja” pohdittiin eettisiä pulmatilanteita ja elämän peruskysymyksiä. Panelisteina olivat Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja filosofi Sami Pihlström, päätoimittaja Jaakko Belt niin & näin -lehdestä ja filosofian tohtori, filosofi Sami Syrjämäki. Ohjelmajohtaja Panu Rajalan vetämässä seminaarissa ”Kirjallisuus ja moraali” puhujina olivat professori emeritus Tarmo Kunnas ja kirjailijat Katja Kettu sekä Pekka Hiltunen. Kunnaksen esitelmän aihe oli ”Mitä moraali on?” kun taas Katja Kettu puhui otsikolla ”Mistä on lupa kirjoittaa?”, Pekka Hiltunen puhui puolestaan moraalista viihteenä. Kunnaksen mukaan vain taide pystyy välittämään moraalin ja pyhyyden. Kettu puolestaan totesi kirjoittamisen etsivän oikeaa ja väärää, mutta olevan aina röyhkeä teko ja Hiltusen mielestä kirjallisuudella tulisi aina olla moraalinen päämäärä.

Perjantaina järjestettiin myös ”Elämäni tietokirjat” -tilaisuus, jossa tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen haastatteli Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtajaa Matti Apusta. Apusen kirjavinkit ulottuivat laidasta laitaan sotakirjoista luontokirjoihin ja rakennusoppaista talouskirjoihin. Apusen kirjavinkkeihin kuuluivat muun muassa Antony Beevorin Stalingrad, Reino Kavajan Rakennuksen puutyöt ja John Allen Paulosin Numerotaidottomuus. Beevoria Apunen luonnehti sotahistorian uuden aallon aloittajaksi ja Kajavan Rakennuksen puutöitä kuin siskon mieheksi, jolta voi aina kysyä. Paulosin kirja oli puolestaan Apusen listalla siksi, että Apusen mukaan elämä on vähemmän hysteeristä, jos ymmärtää lukuja.

Perjantain ohjelmaan tapahtumassa kuuluivat myös perinteinen vanhojen kirjojen huutokauppa ja konsertti.  Huutokaupan meklaroi Petteri Leino, joka toimi meklarina myös edellisenä vuonna. Konsertin nimi oli tällä kertaa SaloRantala Soi, johtuen konsertissa esiintyneistä jazzpianisti Iiro Rantalasta ja lauluntekijä Heikki Salosta. Perjantai päättyi perinteisiin Kirjatoukkain ehtoohuveihin Hotelli Ellivuoressa.

Lapset muistettiin Vanhan kirjallisuuden päivillä tälläkin kertaa. Sylvään auditoriossa järjestettiin totuttuun tapaan lauantai-aamupäivänä lasten omat kirjapäivät. Lapsia viihdytettiin Kuka puhuu parhaiten palturia? -valehtelukilpailulla, jossa aikuiset kisasivat ja lapset tuomaroivat. Kilpailuun osallistuivat sastamalalaiskirjailijat Jukka-Pekka Palviainen, Aino Havukainen ja Sami Toivonen sekä islamin tuntija, professori Jaakko Hämeen-Anttila, joka myös voitti kisan. Lisäksi esiintyi lastenmusiikkiyhtye Ammuu.

Moraalia käsiteltiin lauantaina kolmessa paneelissa ja seminaarissa. Päivän ensimmäinen seminaari oli Bibliofiilien Seura ry:n juhlasalissa järjestämä ”Usko, fakta ja fiktio”. Sari Katjamäen luotsaamassa seminaarissa puhumassa olivat akatemiaprofessori Kari Enqvist, kirjailija Yrsa Stenius ja tohtori Panu Rajala. Kari Enqvist käsitteli uskoa ja moraalittomuutta, kun taas Panu Rajala puhui moraalin kipupisteistä Waltarin ja Sillanpään kirjoissa. Toinen seminaari, jossa lauantaina käsiteltiin moraalia oli Tietokirja.fi:n järjestämä ”Aatteiden ja maailmankatsomuksen moraali”. Jukka-Pekka Pietiäisen vetämässä seminaarissa oli puhumassa ja keskustelemassa kolme erilaisiin aatteisiin ja maailmankatsomuksiin perehtynyttä tutkijaa, professori Jaakko Hämeen-Anttila, professori emeritus Tarmo Kunnas ja dosentti Kari Kuula. Panelistit keskustelivat moraalista Raamatussa, Koraanissa ja fasismin ja kommunismin sekä liberalismin merkkiteoksissa. Kukin sai myös esittää oman määritelmänsä moraalista. Kunnaksen mukaan moraali on ”ihmisten tiedostettujen ja tiedostamattomien suhteiden velka, vastavuoroinen vakuutusmaksujärjestelmä”, Kuulan mukaan ”luonnonoikeuden, yleisen järjen etiikka” ja Hämeen-Anttilasta ”ohjenuora, mitä pitää ja ei pidä tehdä, hyvän elämän suuntaviivat ja ohjeet”.

Paikallisväriä tapahtumaan toi taas kustannusliike Warelian järjestämä Tyrvääläinen Tryki, jossa käsiteltiin karttojen Tyrväätä. Tilaisuudessa esiteltiin myös teologian tohtori Matti Kankaanniemen tyrvääläiseen kansanluonteeseen pureutuva uutuusteos ”Kankeat, hiljaiset ja tytyväiset?”.  Lauantain kolmannen moraaliin sukeltaneen tilaisuuden aiheena oli ”Moraali poliittisessa kirjallisuudessa”, jossa pohdittiin lähinnä ajan mukana liikkuvaa poliittista moraalia. Jussi Lähteen johdolla keskustelemassa olivat presidentinvaalikampanjoitakin vetäneet tietokirjailija Riikka Kämppi, tohtori Lasse Lehtinen ja puoluesihteeri Timo Laaninen.

Seminaarien lisäksi tapahtumaan osallistui jälleen useita kymmeniä kirjakauppiaita ja esittelijöitä. Muutamia näyttelyitäkin oli, mainittakoon jo 90-vuotiaan Heikki Kiljanderin perinteinen ex libris -näyttely ja F. E. Sillanpään 125-vuotisjuhlanäyttely. Tapahtuman aikaan myös Sillanpään Nobel-palkinto oli nähtävillä Pukstaavissa. Lisäksi Vanhan kirjallisuuden päivillä julkistettiin Tulenkantajat kirjallisuuspalkinnon raadin puheenjohtaja, joksi valittiin kirjailija Johanna Sinisalo.   Tapahtuman tilaisuudet keräsivät taas hyvin yleisöä. Seminaarit olivat monien mielestä niin mielenkiintoisia, että oli vaikea tehdä valintoja päällekkäin menevistä tilaisuuksista.

Tuomas Rantala