Kirjapäivien ystävät, osa 3

08.06.2018

Olemme päässeet Kirjapäivien ystävät -juttusarjassa jo kolmanteen osaan, ja tällä viikolla esiteltävä henkilö ei olekaan aivan perinteinen kirjamyyjä. Ystäväkirjaamme on vastannut Katri Oikarinen, joka tekee vanhoista kirjoista taidetta ja uniikkeja tuotteita. Tämä näytteilleasettaja on myös ensikertalainen Vanhan kirjallisuuden päivillä.

Katri Oikarinen / Katrin Kirjataide

 1. Kerro itsestäsi ja toiminnastasi.
Kaikki lähti liikkeelle kotini makuu- ja olohuoneen välille tehdystä salaovesta. Sen taakse kätkeytyy minun tarinani. Olen jo kahdeksan vuotta hyödyntänyt vanhoja, toisten hylkäämiä kirjoja taiteen, designin ja käsityön materiaalina. Olen käsitellyt materiaalia eri tavoilla ja näin synnyttänyt kymmeniä erilaisia ideoita, mitä vanhoista kirjoista voi tehdä – pienistä koristeista aina huonekaluihin ja veistoksiin. Julkaisin aiheesta myös kirjan v. 2015 ”Luo aarteita vanhoista kirjoista”. Nyt opiskelen Aalto-yliopistossa muotoilua, ja aihe on seurannut minua sinnekin. Kehitteillä on taas jotain uutta ja mielenkiintoista!

2. Mikä sai sinut osallistumaan Vanhan kirjallisuuden päiville? Kuinka usein olet osallistunut?
Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun Vanhan kirjallisuuden päiville. Mielestäni tuotteeni sopii teemaan loistavasti, vaikka kieltämättä kävi mielessä, että saattaisin saada myös paheksuvia katseita, mutta puolustukseksi sanon, että käytän vain hävitysuhan alla olevia kirjoja taiteessani.

3. Miksi kirjapäiville kannattaa tulla?
Kirjapäivillä pääset tietenkin tekemään löytöjä. Minun osastoltani pääset hankkimaan vanhoista kirjoista tehtyjä tuotteita: korvakoruja, sisustustauluja sekä itse käsillä tekevät voivat hankkia itselleen tai lahjaksi Luo aarteita vanhoista kirjoista kirjan, joka sisältää yli 40 ideaa ohjeineen, mitä voi tehdä vanhoista kirjoista.

 4. Mitä sinulle merkitsee tämän vuoden tapahtuman teema, Naisen paikka?
Naisen paikka teemana on tärkeä! Olin itse 11 vuotta kotona lasten kanssa. Se oli ihanaa ja tärkeää aikaa. Naisen paikka voi olla kotona lasten kanssa. Sen jälkeen lähdin toteuttamaan omia unelmiani. Olen myös muusikko, ja unelmani on saada tehdä muusikon uraa vielä tulevaisuudessa. Naisen paikka on myös kodin ulkopuolella, siellä missä nainen kokee voimautuvansa.

5. Mitä muuta kesääsi kuuluu kirjapäivien lisäksi?
Olin toukokuun puolivälissä Lapissa nauhoittamassa tulevaa levyäni ja odotan kovasti, että ensimmäinen biisi saadaan soittoon. Teen kesällä kandini valmiiksi ja keskityn tilaustöihin ja perheen kanssa chillailemiseen.

6. Mikä on lempikirjasi ja mahdolliset perustelut?
Luen hyvin erilaisia kirjoja, eikä minulla ole mitään erityistä lempparia. Kaikissa lukemissani kirjoissa on aina jotain hyvää!

7. Terveiset kirjapäivien kävijöille.
Ollaan kilttejä toisillemme ja nautitaan Vanhan kirjallisuuden päivien tarjoamista aarteista ja hetkistä satoi tai paistoi!

Kirjapäivien ystävät, osa 4
Kirjapäivien ystävät, osa 2