Tässä sarjassa aiemmilla viikoilla on esitelty kirjapäivien pitkäaikaisia näytteilleasettajia, mutta tällä viikolla saamme virkistävästi kuulla ensikertalaisen ajatuksia tapahtumastamme. Esittelyvuorossa on siis Elmeri Vehkala Planeetta-antikvariaateista. Elmerillekin tapahtuma on toki tuttu entuudestaan, mutta kirjamyyjänä hän on tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kirjapäivillä Planeetta-antikvariaattien piste sijaitsee Sylvään koulun alakerrassa. Elmerin sanoin: menkää rohkeasti tutustumaan!

Elmeri Vehkala / Planeetta-antikvariaatit

1. Kerro itsestäsi ja liikkeestäsi.
Nimeni on Elmeri Vehkala ja minulla on kolme antikvariaattia Helsingissä: Punainen Planeetta, Oranssi Planeetta ja Vihreä Planeetta. Olen 46-vuotias ihminen.

2. Mikä sai sinut osallistumaan Vanhan kirjallisuuden päiville? Kuinka usein olet osallistunut?
Osallistun myyjänä ensimmäistä kertaa, turistina tosin on tullut käytyä useita kertoja. Ostimme viime syksynä WSOY:ltä noin 40 000 vanhaa kirjaa kerralla, joten niitä oli hauska lähteä kauppamaan nyt myös Sastamalaan.

3. Miksi kirjapäiville kannattaa tulla?
Pidän tapahtuman luonteesta. Se on helposti lähestyttävä, perinteinen kesätapahtuma. Samalla pääsee taas tapaamaan tuttuja asiakkaita ja kollegoja.

4. Mitä sinulle merkitsee tämän vuoden tapahtuman teema, Oikeus ja kohtuus?
Teema on oikein tärkeä sanomaltaan. Molempia – sekä oikeutta että kohtuutta – tuntuu välillä olevan maailmassa liian vähän. Onneksemme oikeus tuntuu aina lopuksi ilmaantuvan sinne, missä sitä ei kuvittelisi olevan ollenkaan, ja kohtuus löytää kohtuuttomimmankin luo.

5. Mitä muuta kesääsi kuuluu kirjapäivien lisäksi?
Kesä menee taas liikkeiden ja nettikauppojen pyörityksen merkeissä. Helsingin kirjamessujakin jo pakataan. Oikeastaan meillä on syksy jo.

6. Mikä on lempikirjasi?
”Keskihintainen, kovat kannet ja liikkuu nopeasti.”

7. Terveiset kirjapäivien kävijöille.
Vaikka emme liikkeinä olekaan aiemmin osallistuneet tapahtumaan, toivomme että tulette rohkeasti tutustumaan! Georg Otsin sanoin: ”On täällä jokainen vain yhden kerran / sä siksi etsi ystävää.”

Tervetuloa Sastamalaan!
Kirjapäivien ystävät, 3