Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään tänä vuonna jo 40. kerran. Vuoden esitteeseen pyydettiin muisteluksia tapahtuman työntekijältä, kirjakauppiaalta ja kävijältä. Alla innokkaan Kirjapäiväkävijä Raimo Jussilan muisteluksia vuosien varrelta.
Vanhan kirjallisuuden päivät 40 vuotta
Mikä saa keskellä kauneinta kesää ajamaan satoja kilometrejä, jotta voisi viettää pari helteistä ja joskus rankkasateistakin päivää kymmentuhatpäisessä tungoksessa?
Vasta 1990-luvulla havahduin tietämään Vanhan kirjallisuuden päivistä. Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Juhani Lokki oli tuolloin kirjapäivien hallituksen puheenjohtajana, ja hän junaili tietokirjailijoiden kesätapahtuman torstaiksi Ellivuoreen ja perjantaiksi tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon jaon kirjapäivien avajaisissa.
Keskisuven matkaani liittyi aluksi retkiä Sastamalan maisemiin. Erityisesti on jäänyt mieleeni akateemikko Pertti Virtarannan opastama matka. Bussin ikkunasta vilisi merkkimiesten kotipaikkoja Heikki Ojansuusta Ikoloihin, Abraham Kollaniuksesta Tuomas Ragvaldinpoikaan, Antti Lizeliuksesta Antero Vareliukseen. Virtaranta sai tuntemaan, että olemme Suomen kirjahistorian sydänmailla. Tämä käsitys on saanut sinettinsä Sastamalan Kirjakorttelista, jossa on muun muassa valtakunnallinen kirjamuseo, Herra Hakkaraisen talo ja Tyrvään kirjakauppa (perustettu jo 1800-luvun lopussa).
Vasta eläkkeellä ryhdyin tietoisesti bibliofiiliksi. Taustaryhmäni on ollut Bibliofiilien Seura, jonka puheenjohtaja Jukka Sarjala toimi myös kirjapäivien yhdistyksen puheenjohtajana. Olin seuran osastolla monena kesänä päivystämässä. Asemapaikkamme lienee vieläkin katoksen alla pääoven vieressä. Seurasin portsarina, kuinka tulijat aamupäivisin kiiruhtivat sisään kirjankiilto silmissään. Iltapäivällä tyytyväiset lähtijät kirjakassit käsissään malttoivat joskus kysäistäkin, keitä te ”raamatunystävät” oikein olette.
Vuosikymmenten takaa on mieleeni jäänyt erityisesti antikvaari Anssi Arohongan joviaali hahmo. Hän veti vaikeaa mutta hauskaa kirjatietokilpailua järjestäjien iltajuhlassa, jossa jopa tanssittiin. Perjantaisin Arohonka toimi taitavana kirjahuutokaupan meklarina. Alkuun ihmettelin, miten kukaan haluaa maksaa vanhasta kirjasta satoja euroja ja erityisesti Aku Ankan harvinaisista numeroista vieläkin enemmän! Ymmärrykseni on vuosien mittaan lisääntynyt.
Omat hankintani olivat alkuun pelkästään heräteostoja. Pysyväksi keruukohteekseni valikoitui kuitenkin pian Kansanvalistusseuran kalenterit. Niiden kokonaismäärä ja hinta oli kohtuullinen ja tarjontakin tyydyttävää. Vuosien mittaan saalista löytyy sitä harvemmin, mitä lyhyempi puutelista on. Netistä en kalentereita hanki – siinähän ei ole mitään metsästyksen jännitystä! Eräänä kesänä kalentereiden hinnat olivat pompanneet 50 %. Syy oli mielestäni selvä: vuorineuvos Tauno Matomäki oli kertonut keräävänsä Kansanvalistusseuran kalentereita. Vanhaa kirjallisuutta jos mitä koskee kysynnän ja tarjonnan laki.
Mannerheimin rautatievaunu valtatien varrella on maamerkkini, josta alkaa kirjapäivien tuttu kihelmöinti. Vanhakin nuortuu, kun lähestyy paikkaa, jossa vanhat kirjat nousevat arvoonsa.
Raimo Jussila, tietokirjailija