Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään tänä vuonna jo 40. kerran. Vuoden esitteeseen pyydettiin muisteluksia tapahtuman työntekijältä, kirjakauppiaalta ja kävijältä. Alla lähes jokaisena vuonna kauppiaana tapahtumassa mukana olleen Timo Surojeginin teksti.
Uskottava se on: kirjakauppiaatkin vanhenevat. Ikävä tosiasia tulee mieleeni peilin edessä, mutta myös ajatellessani Vammalan kirjatapahtumaa, joka tänä vuonna järjestetään 40:ttä kertaa. Ensimmäisenä vuonna olin paikalla turistina, mutta toisesta kerrasta lähtien myyntipöydän takana antikvaarisena kirjakauppiaana.
Näinä vuosina vanhan kirjallisuuden kenttä on muuttunut paljon. Enää eivät innokkaat keski-ikäiset bibliofiilit tapahtuman ovien avauduttua juokse myyntipöytien ääreen ehtiäkseen nappaamaan himoituimmat kohteet ensimmäisenä. Muutoksen voisi kiteyttää sanomalla, että asiakaskunnassa keräilijät ovat vaihtuneet lukijoihin. Tällä en tietenkään tarkoita, etteivät keräilijät lue kirjojaan, eikä tavallinenkin lukija voi myös kerätä kirjoja. Harva nuorempi kirjaharrastaja kuitenkaan haluaa täyttää asuntonsa kaikki huoneet kirjoilla, eikä nykyinen asuntorakentaminen runsaine ikkunoineen edes suosi laajoja kirjahyllystöjä. Nuorten lukeminen – jatkuvista puheista huolimatta – ei ole kadonnut, ainoastaan kirjojen systemaattinen keräily on vähentynyt, ja tilalle ovat tulleet laatuun keskittyvät asiakkaat, jotka etsivät itseään sisällöllisesti kiinnostavia teoksia. Eikä trendi välttämättä ole edes negatiivinen: kirjat on lähtökohtaisesti tehty luettaviksi. Ja keräilyssä voi olla vaarana sen muuttuminen maniaksi; urani aikana olen nähnyt liian monta tapausta, joissa rakas harrastus ’on karannut käpälästä’ ja asunto on täytetty kirjapinoilla, joiden väliin jäävillä kapeilla käytävillä voi yrittää luovia huoneesta toiseen.
Kauppiaiden mukana ikääntyvät myös asiakkaat. Viime vuosina olen monia kertoja saanut ostaa edesmenneiden asiakkaideni kirjastoja. Silloin mieleen nousee muistoja henkilöstä ja hänelle tärkeästä kokoelmasta, jota olin osaltani saanut olla rakentamassa. Surun keskellä lohduttaa ajatus, että kirjat jatkavat elämäänsä uusien lukijoiden ja keräilijöiden parissa.
Näihin vuosikymmeniin mahtuu paljon muistoja asiakkaiden lisäksi myös kollegoista, joiden kanssa takavuosina pelattiin korttia pikkutunneille – enää sitä ei jaksaisi.
Alkuvuosista kirjamyyjien määrä on eläköitymisen myötä vähentynyt, mutta edelleen tapahtuma kerää paikalle lähes kaikki kynnelle kykenevät kauppiaat ympäri maata. Ja miksei keräisi, kaksipäiväinen kesätapahtuma on tunnelmaltaan leppoisa, ja lähes poikkeuksetta säätkin ovat meitä suosineet. Ainoita poikkeuksia taisi olla vuosi, jolloin oma myyntipaikkani sijaitsi pihalle pystytetyssä teltassa. Tuolloin vettä satoi kaatamalla ja kosteuden takia sain kuivatella kirjojani monta päivää.
Toivokaamme että sää suosii tapahtumaa myös tulevana juhlavuonna ja saamme nauttia uusista kirjalöydöistä vanhan kirjallisuuden parissa.