Vanhan kirjallisuuden päivät 2021

Visit Tampere Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamala Laura Vanzo 3 scaled

16.12.2020

EDIT : Tapahtuman ajankohta on muuttunut
Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti heinäkuun lopulla 30.–31.7.2021

Ohjelman teema

Vanhan kirjallisuuden päivien teema ja ohjelma siirretään vuodelta 2020 kesälle 2021. Ohjelman teemana on Vale. Teema on edelleen ajankohtainen ja se antaa mahdollisuudet mielenkiintoisen ohjelmakokonaisuuden rakentamiseen. Kirjapäivien ohjelma kesälle 2020 oli valmiina ennen kuin selvisi, että tapahtumaa ei voi perinteiseen tapaan järjestää turvallisesti koronatilanteen vuoksi. Ohjelma siirretään mahdollisimman samanlaisena tulevalle kesälle. Kokonaisuudessaan se julkistetaan keväällä 2021.

Kirjapäivät järjestetään Sastamalassa juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 2.–3.7.2021. Festivaalin suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon tapahtuman turvallisuusnäkökohdat ja noudatetaan viranomaismääräyksiä.

Yhdistyksen hallituksen ja ohjelmavaliokunnan kokoonpano

Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n hallitus valitaan aina kolmivuotiskaudeksi ja vuosi 2020 oli viimeinen vuosi kuluvaa kolmen vuoden periodia. Yhdistyksen ja tapahtuman luotsaaminen läpi haastavan ajan selkeämmille vesille katsottiin hoituvan parhaiten kokeneen ja hyvin toimineen hallituksen voimin. Yhdistyksen vuosikokous päätti, että hallitus jatkaa tutulla kokoonpanolla seuraavan kolmivuotiskauden, vuodet 2021–2023.  Yhdistyksen puheenjohtajana toimii kirja-alan asiantuntija Leena Majander-Reenpää. Hallituksen muut jäsenet ja varajäsenet (suluissa) ovat päätoimittaja Riku Jokinen (kirjailija-kustantaja Marko Vesterbacka), kirjakauppias Timo Surojegin (kirjakauppias Vesa Hörkkö), kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola (myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leino), viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto (kirjailija Paula Havaste) ja opinto-ohjaaja Ulla Yli-Hongisto (kansanedustaja Arto Satonen).

Ohjelmavaliokunnan jäsenistöön sen sijaan tuli kaksi muutosta, kun täydet kaudet ohjelmaa suunnitelleet Sakari Katajamäki ja Timo Surojegin hyvästeltiin kiitosten kera. Uusina ohjelmavaliokunnan jäseninä aloittavat kirjakauppias Vesa Hörkkö ja viestintäpäällikkö, päätoimittaja Ville Vaarne.  Ohjelmajohtajana jatkaa kustantaja Touko Siltala ja muina ohjelmavaliokunnan jäseninä kirjailija Paula Havaste, kirjailija-kustantaja Marko Vesterbacka, tiedetoimittaja Mikko Pelttari, päätoimittaja Karo Hämäläinen, toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula, viestintäpäällikkö Anne Rutanen ja luokanopettaja Kati Solastie.

Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Ilmoittautuminen näytteilleasettajaksi alkaa!
Kirjalauantai 15.8.2020 Sastamalassa