TYRVÄÄLÄINEN TRYKI: ITSENSÄ YLITTÄMISEN JALO KILPA
Urheilu ja urheilujournalismi Matti Kuuselan silmin
Matti Kuusela on Suomen palkituimpia toimittajia. Yllätyksellisten sanomalehtijuttujen kirjoittaja aloitti uransa urheilutoimittajana. Koripalloa rakastavasta Kuuselasta tehtiin Aamulehdessä lentopallotoimittaja, vaikka hän ei pitänyt koko lajista. Kuuselan otteluselostukset toivat urheilusivuille uusia lukijoita ja lentopallokatsomoihin uutta väkeä. Vesa Laitisen kanssa kirjoitettu suomalaista dopingia selvittävä kaksiosainen juttu sai tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon. Kirjapäivillä julkaistavassa pienessä kirjassa ”Urheilua ja muuta kulttuuria” Kuusela kertoo urheiluaiheisten juttujensa synnystä. Kuuselaa haastattelee kustantaja Marko Vesterbacka.
Ihmeelliset ja innostavat itsensä ylittäjät
Psykiatri Mika Rautanen ja taikuri-tietokirjailija Heikki Nevala kertovat vähän tunnetuista suomalaisista, jotka ovat kilpailleet ennen kaikkea itseään vastaan ja saavuttaneet siinä lajissa suuria. ”Jokainen henkilö on ylittänyt ensin itsensä ja sitten toisten odotukset ja lopulta rajan, jota on vaikea kuvata – saanut aikaan ihmeitä.” Poikkeusyksilöt ovat innostavia esikuvia siihen, miten itse kukin voi omin ehdoin kilpailla itsensä ylittämisessä. Muutamat Rautasen ja Nevalan kirjoittaman ”Suuren suomalaisen kuriositeettikirjan” esittelemistä henkilöistä ovat Sastamalan seudulta.