Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta esittäytyy: Paula Havaste

paula havaste

01.02.2019

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta esittäytyy

Kirjapäivien teeman mukaisen ohjelman ideoi, suunnittelee ja valmistelee ohjelmavaliokunta. Ohjelman suunnittelu on kiivaimmillaan joulukuusta helmikuun loppuun.

FT, kirjailija Paula Havaste on kuulunut ohjelmavaliokuntaan vuodesta 2015 alkaen.

Suhteestaan kirjoihin hän kertoo: ”Kirjat ovat elämäni. Ne valvovat korkeina pinoina untani, ne vievät aamuisin ja päivisin ihmeellisiin tapahtumiin, illalla ne saattelevat levollisiin uniin. Kirjat auttavat ymmärtämään yhtä lailla maailmaa kuin itseäni, kysymään ja kyseenalaistamaan. Ja parasta on se, että kirjailijana saan olla itsekin luomassa tarinoita kirjoiksi asti.”

 

Kirjapäivien tapahtuman tunnelma on Paulan mielestä aivan erityinen. ”Paljon samanhenkisiä ihmisiä, valtava määrä hienoja kirjoja, keskusteluja ja yhdessä viihtymistä. Kesätapahtumien parasta A-luokkaa!”

Ohjelmavaliokunnan työskentely on hänelle unelmien täyttymys, kun on kiinnostunut kirjallisuuskeskusteluista. On hienoa myös tarjota yleisölle parasta mitä keksimme ja olla paikan päällä näkemässä kuinka kaikki sujuu.

Terveiset Vanhan kirjallisuuden päivien yleisölle: ”Kyselkää, kommentoikaa, puhukaa tutuille ja tuntemattomille. Kohtaamiset ovat Sastamalassa parasta!”

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta esittäytyy: Karo Hämäläinen
Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta esittäytyy: Touko Siltala