Vanhan kirjallisuuden päivien kesän 2020 ohjelman teemana on Vale

Visit Tampere Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamala Laura Vanzo e1620743818193

24.10.2019

Ajatus Vale-teemasta lähti liikkeelle seikasta, että viime aikoina on tuntunut ilmestyneen poikkeuksellisen paljon romaaneja, joiden päähenkilö on todellinen historiallinen henkilö ja romaani kertoo hänen elämäntarinansa.  Näitä romaaneja luetaan yllättävän usein toden jäljennöksinä. Ehkä jollain tapaa suomalainen lukutapa myös on ottaa romaanit todesta. Tuskin minkään romaanien tosivastaavuuksia on etsitty niin hartaasti kuin Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla teosten. 2000-luvun autofiktio tietysti on vielä oma juonteensa. Tietokirjallisuuden puolella taas on innostuttu kerronnallisista ja tarinallisista tietokirjoista, eli tietokirjailijat aktiivisesti ottavat käyttöönsä kaunokirjallisuudesta tuttuja kerronnan keinoja. Voiko tietokirjailija keksiä dialogeja, joita ei missään nimessä ole ollut kuulemassa tai ei voi muistaa, vaikka olisikin?

Tapahtuman ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuussa 2020.  Kirjapäivät järjestetään Sastamalassa juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 26–27.6.2020.

Yhdistyksen hallituksen ja ohjelmavaliokunnan kokoonpano

Vanhan kirjallisuuden päivien hallitus valitaan aina kolmivuotiskaudeksi ja vuosi 2020 on viimeinen vuosi kuluvaa kolmen vuoden periodia. Hallitus jatkaa tutulla kokoonpanolla.  Yhdistyksen puheenjohtajana toimii kirja-alan asiantuntija Leena Majander-Reenpään. Hallituksen muut jäsenet ovat päätoimittaja Riku Jokinen. Hänen varajäsenenään toimii kirjailija-kustantaja Marko Vesterbacka. Muina varsinaisina jäseninä ja varajäseninä (suluissa) jatkavat: kirjakauppias Timo Surojegin (kirjakauppias Vesa Hörkkö), kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola (myynti- ja markkinointijohtaja Katja Leino), viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto (kirjailija Paula Havaste) ja opinto-ohjaaja Ulla Yli-Hongisto (kansanedustaja Arto Satonen).

Ohjelmavaliokunnan jäsenistöön ei myöskään tullut muutoksia vuodelle 2020. Ohjelmajohtajana jatkaa kustantaja Touko Siltala ja ohjelmavaliokunnan jäseninä kirjailija Paula Havaste, kirjailija-kustantaja Marko Vesterbacka, tiedetoimittaja Mikko Pelttari, päätoimittaja Karo Hämäläinen, toimituspäällikkö Sakari Katajamäki, toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula, viestintäpäällikkö Anne Rutanen, luokanopettaja Kati Solastie ja kirjakauppias Timo Surojegin.

Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Ilmoittautuminen näytteilleasettajaksi alkaa torstaina 2.1.2020!
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n sääntömääräinen vuosikokous