Onnistuneet Vanhan kirjallisuuden päivät

9vkp2021 perjantai300721 web

04.08.2021

Haastavasta tilanteesta huolimatta vuoden 2021 Kirjapäivät onnistuivat oikein hyvin. Tapahtuma houkutteli noin kolmasosan normaalivuosien kävijämäärästä, mikä oli juuri sopivasti tähän hetkeen. Iso kiitos kuuluu kaikille kävijöille, joista lähes kaikki pitivät kasvomaskia. Kävijät huolehtivat myös hyvin etäisyyksien pitämisestä sekä käsihygieniasta.

Ohjelman teemana oli Vale ja teemaa käsiteltiin monipuolisesti. Ohjelmassa oli uusia tuttavuuksia sekä perinteisiä ohjelmaosuuksia. Uutuutena oli ohjelman hajauttaminen Sylvään koulun lisäksi Kirjakorttelin Funkkistaloon. Ohjelmasta striimattiin suurin osa ja ne ovat edelleen katsottavissa Vanhan kirjallisuuden päivien Youtube-kanavalla.

Näytteilleasettajia oli noin puolet normaalivuosien määrästä. Kävijöiden olikin helppo väljissä tiloissa tutkia myyntipöytien tarjontaa ja kauppiaiden palautteesta päätellen he tekivät hyviä hankintoja runsain mitoin.

Iso kiitos kaikille tapahtuman onnistumiseen vaikuttaneille, esiintyjille, näytteilleasettajille, työntekijöille, talkoolaisille ja yhteistyökumppaneilla.

Vuoden 2022 Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään jälleen tutulla paikalla juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 1.–2.7.2022. Ohjelmavaliokunta aloittaa ohjelman suunnittelun syyskuussa ja siitä lähtee jälleen vuosikellon mukaiset toimenpiteet kohti kesää 2022.

Kuva: Niko Tiainen

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestää ohjelmaa Tampereen Kirjamessuilla 2021!
Striimattavat ohjelmaosuudet