Vanhan kirjallisuuden päivät 2020

TIEDOTE

24.04.2020

Koska koronapandemiatilanteesta johtuen kesäkuussa ison festivaalin järjestäminen ei ole turvallista kävijöille, näytteilleasettajille, työntekijöille eikä muille toimijoille, on Vanhan kirjallisuuden päivät -kirjallisuustapahtuma päätetty perua kesältä 2020. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 2.-3.7.2021.

Vanhan kirjallisuuden päivät -tapahtumaa on järjestetty yhtäjaksoisesti jo 35 vuoden ajan. Vuosi 2020 on ensimmäinen, kun tapahtuma viettää välivuotta.

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta päätti syksyllä 2019 kesän 2020 teemaksi Vale. Tapahtuman ohjelmaa rakennettiin helmikuulle asti, jolloin ohjelma oli kokonaisuudessaan valmis. Näytteilleasettajien ilmoittautuminen alkoi tammikuussa ja myyntipaikat varattiin maaliskuun alkuun mennessä. Maaliskuussa aloitettiin esitteen taitto sekä tapahtuman mainonta, noin maaliskuun puolessa välissä tapahtuman järjestelyjä vähennettiin ja jäätiin odottamaan tulevaa.

Tapahtuman peruminen on murheellinen asia monelle tapahtuman järjestelyihin ja muuhun toimintaan liittyvälle henkilölle, yhteisölle, yritykselle ja yhdistykselle mutta terveydelliset seikat on huomioitava ensisijaisesti.

Vuoden 2021 festivaalin teema päätetään syksyllä, kun ohjelmavaliokunta kokoontuu suunnittelemaan tulevan vuoden tapahtumaa. Vuoden 2021 tapahtumaa odotellessa voi nauttia aiempien vuosien ohjelmasta katsomalla Vanhan kirjallisuuden päivien YouTube -kanavalta tallennettuja ohjelmaosuuksia.

Lämpimästi tervetuloa 2.-3.7.2021 Sastamalaan kirjanystävien lämminhenkiseen tapahtumaan runsain joukoin!

Vanhan kirjallisuuden päivien toimiston väki on ehtinut tehdä arkistotöitä mm. VHS-kasetteja ja diakuvia on digitoitu.

Vanhan kirjallisuuden päivät Youtubessa
Tapahtumatiedote