ERNOMASTA JYTINÄÄ

ERNOMASTA JYTINÄÄ

Röppä oli maankuulu Tyrvään räyhähenki, joka piti ”ernomasta jytinää”. Sukututkimuksen harrastaja Kirsimarja Jalonen on kirjoittanut Röpän historiallisista taustoista kirjan. Jalonen kertoo haastattelussa, millaisen tutkimusmatkan hän teki kulkiessaan Röpän jäljissä 1800-luvun tyrvääläisten maailmaan.

Kertomus Lallista ja piispa Henrikistä on Suomen historian pisin perinne, jonka todellisuuspohjaa ovat aikanaan selvitelleet myös tyrvääläissyntyiset professorit Heikki Ojansuu ja Unto Salo. Dosentti Mikko K. Heikkilän uutuusteos Heinien herrat on aihetta koskevan tutkimuksen viimeisin sana. Heikkilä kertoo haastattelussa, mitä me voimme todella tietää yli 900 vuoden takaisista tapahtumista.

Useiden paikallishistoriallisten kirjojen tekijä Armi Hohko on viimeksi tarttunut Stormin seudun tarinoihin. Mistä kotiseutukirjailija löytää kertomustensa aiheet ja tarvitsemansa luotettavat tiedot?

Musiikkia kansantarinoiden maailmasta: laulaja-lauluntekijä Jenni Westerbacka.

Kirjantekijöitä haastattelevat Warelian kesätyöntekijät Jenna Kallio ja Maria Rautanen.

02.07.2022 15:30 - 17:00 Juhlasali / Sylvään koulu Haastattelu, Kertomuksia, Keskustelu, Lauantai, Musiikkia